Laura Nuutinen ja Sini Toivola ovat lapsuudenystäviä, jotka päätyivät sattumalta kumpikin opiskelemaan Tampereelle. Nyt ystävykset myös työskentelevät opintojen ohessa samassa työpaikassa Oscar Talousosastolla®. Toivolaa ja Nuutista yhdistää myös kiinnostus urheiluun. Nuutinen on jatkanut lentopalloharrastustaan opiskelujen myötä Tampereen yliopiston joukkueessa. Toivola on kilpayleisurheilija Jyväskylän Kenttäurheilijoissa.

– Opiskelen tuotantotaloutta Tampereen yliopistossa ja hain viime kesän lopulla Oscarille töihin, kun kuulin opiskelukavereiltani, että Oscar Talousosastolle® haetaan laskentakonsulttiharjoittelijoita. Muutama opiskelukavereistani oli jo aloittanut Oscarilla ennen minua, Sini Toivola kertoo.

Laura Nuutinen löysi töihin Oscarille hieman Toivolan jälkeen.

– Näin Oscar Akatemian työpaikkailmoituksen ja myös Sini laittoi minulle viestiä asiasta ja suositteli Oscaria, kertoo laskentatoimea Tampereen yliopistossa opiskeleva Nuutinen.

Kumpikin on ollut tyytyväinen harjoitteluohjelman joustavuuteen. Opiskelun, työn ja muun elämän yhdistäminen on ollut Nuutisen ja Toivolan mielestä helppoa.

– Työ on joustavaa. Esimerkiksi kun olen valmistautunut tenttiin, olen tehnyt selkeästi vähemmän töitä, Nuutinen kertoo.

– Kilpaurheilen puoliammattilaisesti ja kesällä minulla on lähes joka viikko paritkin kisat. Joustava työ ja etätyömahdollisuus helpottavat aikataulujen yhteensovittamisessa, Toivola sanoo.

Toivola kilpailee pikamatkoilla ja pituushypyssä. Kesän yksi tärkeimmistä kisoista Toivolalle ovat Kalevan kisat, jotka järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa 1.–4. elokuuta.

Oscar Talousosastolla® saa monipuolista työkokemusta

Nuutinen ja Toivola tekevät Oscar Talousosastolla® päivittäisiä kirjanpito- ja reskontratöitä eri asiakasyrityksille. Kumpikin kiittelee sitä, kuinka kiinnostavaa on nähdä omassa työssään erilaisia asiakkuuksia.

– Tällaisessa talouden palvelukeskuksessa pääsee näkemään erilaisia liiketoimintamalleja sen sijaan, että olisit yhden yrityksen taloushallinnossa hoitamassa vain yhden yrityksen asioita, Nuutinen sanoo.

– Tässä vaiheessa opintoja ja työuraa on tosi hyvä nähdä eri kokoisia yrityksiä ja olla tekemisissä erilaisten yhteyshenkilöiden kanssa asiakkaan puolelta, Toivola lisää.

Nuutisen ja Toivolan mielestä työ laskentakonsulttiharjoittelijana antaa hyvän pohjan monipuolisille urasuunnitelmille.

– Haluaisin tulevaisuudessa olla mukana kehittämässä liiketoimintaa eli esimerkiksi tehdä sisäistä laskentaa. Niissä tehtävissä on tärkeää ymmärtää hyvin myös ulkoista laskentaa, kuten kirjanpitoa, Nuutinen sanoo.

Toimialojen ja työtehtävien suhteen hän ei halua sulkea mitään ovia.

– Joka toinen päivä mielipiteeni muuttuu sen suhteen, mitä haluaisin tehdä. Tulevaisuuden alat, kuten ohjelmistoala, kiinnostavat minua kuitenkin enemmän kuin perinteiset alat, Nuutinen sanoo.

Myös Toivola on kiinnostunut ohjelmistoalasta.

– Oscar on sellainen työpaikka, jossa haluaisin työskennellä valmistuttuani. Haluan työskennellä mieluummin pk-sektorin ohjelmistotalossa kuin perinteisessä teollisuudessa. Minua kiinnostavat myös kansainvälinen työ ja työ asiakasrajapinnassa sekä strateginen päätöksenteko, Toivola sanoo.

Oscarilla kehitetään ja kehitytään

Oscar Talousosaston® liiketoimintajohtaja Päivi Soltin kannustaa oscar-akatemialaisia ideoimaan uusia tapoja, joilla asioita voitaisiin tehdä nopeammin ja paremmin.

– Päivi kehottaa meitä opiskelijoita kertomaan ajatuksiamme, tuoreita ideoita, joilla työtä ja ohjelmistoja voisi kehittää, Toivola kertoo.

– Pidän siitä, että Oscarilla luodaan jatkuvasti uusia ratkaisuja. Esimerkiksi nyt ollaan kehittämässä ohjelmistorobotiikkaa avuksi taloushallintoon, Toivola lisää.

Oscarilla työskentelee tällä hetkellä noin 140 henkilöä. Nuutisen ja Toivolan mielestä Oscarin kokoisessa yrityksessä näkee hyvin, millaisia eri työtehtäviä talossa on ja miten tehtävissä voi edetä.

– Oscarilla pääsee varmasti tekemään myös jotain muuta, jos haluaa. Tiedän, että meidän osastolla muutama vanhempi konkari on vaihtanut eri tehtäviin talon sisällä, Toivola sanoo.

Oscar Softwaren tavoitteena on laajentaa liiketoimintaa kansainvälisille markkinoille. Kansainvälisistä työtehtävistä kiinnostunutta Toivolaa kiehtoo ajatus työstä asiakasrajapinnassa valmistumisen jälkeen.

– Minä olisin niissä tehtävissä innokkaana! Tykkään opiskella kieliä ja olisi mukava tehdä töitä eri kielisten asiakkaiden kanssa.

Myös Nuutisen mielestä olisi kiinnostavaa työskennellä Oscarilla valmistumisen jälkeen.

– Haluaisin päästä tulevassa työssäni kehittämään liiketoimintaa, joka palvelee sekä asiakasta että itse yritystä, Nuutinen sanoo.

Oscar Akatemian ensimmäinen vuosi näyttää onnistuneen tavoitteissaan. Harjoitteluohjelmassa on aloittanut kymmenisen opiskelijaa, jotka ovat saaneet oman alan työn opintojen oheen, ja Oscarille on saatu innokkaita opiskelijoita eri osastojen toimintaa vahvistamaan.

Kuvassa vasemmalta Laura Nuutinen ja Sini Toivola Laukonsillalla, kivenheiton päässä Oscarin Tampereen-toimistolta.