Vartija näkee kameravalvontajärjestelmästä, kun kioskiin saapuu kasvonsa maskin alle peittänyt henkilö. On vuosi 1990. Vai sittenkin vuosi 2020? Miten maskiin sonnustautuneen henkilön aikeet pitäisi tulkita?

Ihminen ymmärtää, että vuonna 2020 maskilla kasvonsa peittänyt asiakas ei todennäköisesti halua kioskin kassaa, vaan suojaa maskilla muita ja itseään virukselta. Sen sijaan valvontakameran keinoälylle tämä tulkinta pitää opettaa.

– Ihmeellisiäkin asioita voidaan opettaa valvontakameroiden keinoälylle määrittelemällä sille, että tietyt asiat ovat oikein ja poikkeamasta tulee hälyttää. Keinoälyn algoritmit tunnistavat monenlaisia objekteja, kuten ihmisiä ja esineitä. Myös demografiset tiedot, kuten ihmisen todennäköinen sukupuoli ja ikä, voidaan algoritmin avulla tunnistaa. Lisäksi ilmeitä ja sitä kautta tunnetiloja voidaan havaita, kertoo LMCS Oy:n toimitusjohtaja Jonne Kettunen.

Kettunen on kameravalvonnan suunnittelun asiantuntija. Hänen luotsaama Lastmile Connection Service Oy eli LMCS Oy on toimittanut yrityksille ja julkisyhteisöille kameravalvontajärjestelmiä jo yli kymmenen vuoden ajan. LMCS:n asiakkaita ovat muun muassa teollisuusalan ja energia-alan yritykset, tukkukauppaa ja päivittäistavarakauppaa tekevät yritykset sekä taloyhtiöt. LMCS itse on Oscar Softwaren asiakas ja he käyttävät päivittäisessä toiminnassaan Oscar Liiketoiminta-alustaa sekä Oscar Talousosaston® palveluja.

 

Kameravalvonta on muutakin kuin varkauksien tutkimista

LMCS suunnittelee kameravalvontajärjestelmiä eri tarpeisiin, muun muassa työturvallisuuteen, yleiseen turvallisuuteen ja prosessinvalvontaan liittyen. Prosessien valvonnassa ideana on, että saatujen tietojen avulla voidaan parantaa asioita.

– Metallipajassa voidaan esimerkiksi automaattihitsaustyövaiheen lopputulosta valvoa lämpökameroilla. Järjestelmästä saadaan tieto, ovatko hitsauspisteet saman lämpöisiä ja onko hitsausprosessi tapahtunut oletettavalla tavalla ja tehdä tarvittavat muutokset, Kettunen kuvailee.

LMCS toimittaa asiakkailleen pääasiassa Mobotix-tuotemerkin kameroita. Mobotixin kamerat ovat tietokoneita, joilla on optinen näkökyky, ja keinoälyllä kamera voidaan ohjelmoida hyvin monenlaisiin käyttötarpeisiin. Logistiikkavarastoissa Mobotixin kameroita käytetään esimerkiksi tunnistamaan trukit ja ihmiset.

– Keinoäly huomaa ja kirjaa ylös tilanteet, joissa trukki ja ihminen ovat liian lähellä toisiaan. Näin saadaan tietää eri paikkojen ruuhkahuiput, joissa tapahtuu läheltä piti -tilanteita ja voidaan miettiä, miten parantaa varaston sisäistä liikennöintiä, Kettunen kertoo.

Myymälöihin Kettunen suosittelee 360 astetta kuvaavia kameroita, jotka asetetaan tilan kattoon. Kamera kuvaa yhdellä kuvalla koko tilan. Täyden ympyrän laajuista kuvaa on mahdollista katsoa myös kahtena panoraamakuvana tai neljänä eri suuntaan katsovana kuvana.

– Äkkiseltään tuntuu hassulta katsoa ylhäältä päin 360 astetta kuvaavaa näkymää. Ihmissilmällä ja aivoilla menee hetki aikaa tottua siihen, mutta kun vartija on työssään muutaman päivän katsonut tällaista kuvaa, hän ei halua enää katsoa panoraamakuvia. Kokonaisuuden näkee paremmin 360-kuvasta, perustelee Kettunen.

360-kameroiden lisäksi myymälässä tarvitaan myös muita kameroita, jotka sijoitetaan tarkasti. Näin saadaan yleiskuvan lisäksi myös lähempää kuvaa sisääntulijoista. LMCS:n tarkka suunnittelutyö ja Mobotixin laadukkaat kamerat tekevät sen, että yleensä myymälän kameroiden määrää voidaan vähentää neljänneksellä.

– Pystymme saavuttamaan vähemmällä kameramäärällä sataprosenttisen valvontapeiton eli myymälässä ei ole sellaista paikkaa, jonne vartija ei näkisi. Kun kameroita on vähemmän, on myös vähemmän monitoreja, joita seurata, mikä on huomattavasti mukavampaa vartijan näkökulmasta, Kettunen toteaa.

 

Älä osta sikaa säkissä – tilaa optinen suunnittelu

Kettunen korostaa huolellisen suunnittelun tärkeyttä kameravalvontajärjestelmän käyttöönotossa.

– Meiltä saa kahdenlaisia suunnitelmia: optisia suunnitelmia sekä pohjakuvaan ja arvaukseen perustuvia. Suosittelen optista suunnittelua, jossa asiakas saa etukäteen tarkasti tietää, mitä lopulta saa. Tulemme paikan päälle ja pystytämme demojärjestelmän, jolla näemme miten kutakin aluetta kannattaa valvoa. Optisella suunnittelulla järjestelmä toimii huomattavasti paremmin lopputuotteena. Ei tarvitse ostaa sikaa säkissä, Kettunen kertoo.

Asiakkaan tyytyväisyys on LMCS:lle tärkeä asia. Pitkiä asiakassuhteita keravalaisyrityksellä riittääkin.

– Meillä ei käytännössä ole asiakkaita, jotka olisivat irtisanoneet palvelunsa. Teemme minkä lupaamme. Jos olemme epävarmalla alueella, sanomme sen suoraan. Sitä kautta rakentuu luottamus, Kettunen sanoo.

Hänen mielestä LMCS:n erottaa kilpailijoista analyyttisempi lähestymistapa asioihin ja todellinen paneutuminen asiakkaan tarpeisiin.

– Meillä on hyvä käsitys eri toimialojen tarpeista, joten asiakkaan ei tarvitse itse osata kaikkea pyytää. Ehdotamme asioita, jotka olemme kyseisellä toimialalla todenneet tärkeiksi. Myymme asiantuntevaa palvelua ja tavoitteemme ei ole myydä yhtään enempää kameroita kuin asiakas tarvitsee. Näin syntyy pitkä asiakassuhde, joka sitten kehittyy aikaa myöden ja asiakkaan liiketoimintojen kasvaessa, Kettunen avaa.

 

Ei tuntitolkulla videomateriaalia, vaan tallennus silloin kun jotain oikeasti tapahtuu

Perinteisessä kameravalvonnassa kamerat tallentavat koko ajan tai ne tallentavat silloin, kun kuvassa tapahtuu jonkinlainen pikselimuutos. Esimerkiksi tuulenvoimasta heiluva kameratolppa tai sääilmiö käynnistävät perinteisen kameran tallennuksen. Näin syntyy paljon turhaa videomateriaalia tilanteista, joissa ei oikeasti tapahdu mitään merkittävää.

Sen sijaan nykyaikaisissa valvontakameroissa keinoäly tekee valistuneita päätöksiä siitä, onko kuvaa järkevää tallentaa. Kamera ei tallenna koko ajan, vaan esimerkiksi tilanteissa, joissa se havaitsee, että jokin objekti liikkuu loogisesti johonkin suuntaan, esimerkiksi auto, ihminen tai eläin. Lumisade ei ole riittävä syy tallentaa kuvaa. Tämä säästää huomattavasti aikaa silloin, kun huomataan, että jotain on tapahtunut ja kameratallenteita täytyy alkaa käydä läpi.

– Kameroiden keinoäly vähentää videotallenteiden määrää noin 80 % pudottamalla tallennuksista turhat tilanteet pois. Asiakkaamme säästävät paljon aikaa, kun heillä ei ole valtavaa määrää lumisadetta katseltavanaan, Kettunen sanoo.

Hän tarkentaa, että jonkin verran turhaakin tietoa täytyy tallentaa, jotta mitään merkittävää ei jää tallentamatta.

– Tallennuksen herkkyys on säädettävissä. Kyllä sinne täytyy vähän jättää pelivaraa.

 

Valvontakamera ei vielä ulkoiluta koiraa, mutta avaa sille kyllä oven

Valvontakamerat kehittyvät jatkuvasti. LMCS:n toimittamilla Mobotix-kameroilla voidaan kuvata heikossakin valaistuksessa värikuvaa. Yöaikana riittää normaali katuvalaistus värikuvan muodostamiseen.

– Meillä on hyviä yöajan kuvia rekisterikilvistä, autoista ja ihmisistä. Meidän kameroilla voidaan tunnistaa rekisterikilpi jopa 100 metrin päästä, Kettunen kertoo.

Hänen mielestä keinoäly avaa ihan uudella tavalla kameravalvonnan mahdollisuuksia. Kamera voi esimerkiksi päätellä ilmeestä, onko ihminen iloisella vai murheellisella tuulella ja tarjota vaikkapa kaupassa jotain mieltä piristävää.

Käyttötarkoitus täytyy Kettusen mielestä kuitenkin miettiä tarkkaan, jotta kamerajärjestelmä palvelee sen tilaajaa ja on kaikin puolin tarkoituksenmukainen.

– Jänniä ja kivoja juttuja voidaan toteuttaa, mutta jos ne eivät tuota mitään, niiden käyttöönotto on tarpeetonta, hän toteaa.

Yhtä kaikki Kettusen mielestä keinoälylle taivas on rajana.

– Olen jo monta vuotta sanonut, että melkein kaikkeen Mobotixin kamerat kyllä pystyy, mutta eivät ne vielä ulkoiluta koiraa sun puolesta. Voit kyllä puhua kameran kautta koiralle siihen tilaan, jossa koira on, avata kameran kautta sähkölukon ja päästää koiran ulos, Kettunen naurahtaa.

 

Pilvipalvelussa valvontakuvaa voi katsoa kännykällä missä vain

Pilvikameraratkaisu on LMCS:n uusi vaihtoehto turvallisuusvalvontaan muun muassa pienissä myymälöissä, autokorjaamoilla ja kuntosaleilla. Pilvikameraratkaisussa yrityksen valvontakamerat liitetään nettiyhteyden kautta pilveen, jolloin livekuva eri paikoista on katsottavissa kännykällä mistä päin maailmaa tahansa.

Kun kuvamateriaali tallennetaan pilveen, tallenteet pysyvät varmasti tallessa. Myös nettiyhteyden katketessa tallennus on turvattu.

– Verkkoyhteyden katketessa kamera tallentaa muutaman päivän ajan tallenteet erilliselle laitteelle ja siirtää ne sitten pilveen, kun verkkoyhteys taas palautuu. Käyttäjä huomaa kännykästä, että livekuva ei välity ja ehtii hyvin korjata nettiyhteyden muutaman päivän aikana, Kettunen sanoo.

Pilvikameraratkaisussa ei ole väliä, minkä merkin kameroita valvontaan liitetään, kunhan kamerat ovat IP-kameroita. Yrityksen nykyiset valvontakamerat voidaan liittää palveluun, eikä uusia välttämättä tarvita. Samalla kaikista kameroista tulee tietoturvallisia.

– Kun valvontakamera liitetään Pilvikameraratkaisuun, kamera ei pääse liikennöimään enää itsenäisesti mihinkään. Kamera pystyy ainoastaan siirtämään kuvaa siltalaitteelle. Kenelläkään ei ole myöskään pääsyä ulkopuolelta kameran verkkoon, Kettunen toteaa.

Pilvikameraratkaisun etuja ovat myös edullinen hinta ja näppärä käyttöliittymä.

– Palvelumme on edullinen verrattuna muihin vastaaviin. Nettisivuillamme on laskuri, josta pääsee laskemaan itselleen suuntaa antavan hinta-arvion, Kettunen vinkkaa.

Kettusen mielestä palvelu sopii hyvin yrityksille, joilla on useita toimipisteitä. Käyttäjä näkee kännykkäsovelluksella tai selaimessa, mikä on tilanne kussakin toimipisteessä juuri nyt.

– Käyttöliittymällä voidaan myös helposti hallita, kuka käyttäjä saa katsoa mitäkin: livekuvaa tai tallenteita. Jos viranomaisille täytyy lähettää jokin tallenne, se onnistuu helposti palvelun kautta, Kettunen kehuu.

 

Oscar Liiketoiminta-alustalla asiat pysyvät hanskassa

LMCS on käyttänyt Oscar Liiketoiminta-alustaa jo viiden vuoden ajan. Yrityksen koko liiketoimintaa hallinnoidaan Oscarissa, esimerkiksi osto- ja myyntilaukset, varasto, kirjanpito sekä myynti- ja ostolaskujen seurannat.

– Liiketoiminta-alustalla asiat pysyvät hanskassa. Seuraamme ja toteutamme projektit järjestelmää käyttäen. Näemme, missä tilanteessa mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu, Kettunen kertoo.

LMCS:llä Oscar Liiketoiminta-alustaa käytetään Tehokäyttöliittymällä, jolla pääsee järjestelmän kaikkiin tietoihin käsiksi. Tulevaisuudessa on suunnitteilla hankkia lisäksi myynnin käyttöön Oscar cERP -helppokäyttöliittymä, joka on kohdennetumpi käyttöliittymä liiketoiminnan eri toimintoihin.

Kettunen on itse tottunut Tehokäyttöliittymän käyttäjä, eikä kaipaa omaan työhönsä pelkistetympää versiota, mutta näkee erilaisten käyttöliittymien hyödyn eri toiminnoissa.

– Jos joudun välillä pitämään päässäni myyjän hattua, välillä tekniikan hattua tai vaikka varaston hattua, niin uskon, että tekemistäni selkiyttää, kun käytössäni on käyttöliittymä siihen tiettyyn toimintoon, Kettunen pohtii.

LMCS:llä on käytössään myös Oscarin palveluja. Oscar Liiketoiminta-alusta toimii LMCS:llä pilvipalveluna ja Oscar Talousosasto® hoitaa talouden rutiinit kokonaisvaltaisella Talouden avaimet käteen -palvelulla. Palveluun kuuluu koko taloushallinnon ja palkkahallinnon hoitaminen.

Kettusen mielestä tiivis yhteys Oscarin talouspäällikön kanssa sekä Oscar BI -raportit ovat erinomainen tapa seurata, miten asiat kehittyvät ja onko tiedossa talouden haasteita.

– Seuranta on ollut todella hyvä. BI-raporteista pystymme seuraamaan meidän palvelukannan kehittymistä eli arvioimaan tulevaisuutta. BI-raportointi on rakennettu niin hyvin, että parilla klikkauksella raportti näyttää, mihin suuntaan ollaan menossa, Kettunen sanoo.

Kaiken kaikkiaan LMCS on tyytyväinen Oscarin tuotteisiin ja palveluihin.

– Olen suositellut Oscaria useammallekin. Olemme tosi tyytyväisiä, Kettunen sanoo.

 

Tutustu LMCS:n palveluihin osoitteissa lmcs.fi ja pilvikamera.fi

Jos haluat kuulla lisää Oscar Liiketoiminta-alustasta tai taloushallinnon ulkoistamisesta Oscar Talousosastolle®, ota yhteyttä myyntiimme, niin kerromme lisää! myynti@oscar.fi